Kumma juttu.  lista  1000 laitettakohden    koskahan suomalaiset rupeis julkasemaan samanlaisia tilastoja.?

Karhu

Karhun koon arviointi

Karhun koon arviointi
Etutassun leveys cm	Elopaino kg	Korkeus cm	Ikä v	Takatassun pituus cm
9	30	70	pentu alle 1v	15
10	60	80	erauspentu	16
11	75	90		18
12	100	95		19
13	130	100		21
14	170	100		22
15	230	110		23
16	260	120		25
17 tai suurempi	> 300	130		27 tai yli

Etutassun leveys antaa karkean käsityksen karhun koosta. Taulukon tiedot vastaavat syyskuun tilannetta.

Uroskarhujen syyspainot suurimmat Etelä-Suomessa

Uroskarhujen syyspainot olivat korkeimmat tutkimusalueen eteläosissa, mutta naarailla ei ollut havaittavissa eroa etelän ja pohjoisen välillä.

Täysikasvuisten urosten syyspainoissa ero oli selkeä: 10-15 vuoden ikäiset urokset painoivat tutkimusalueen eteläosassa keskimäärin 51 kg enemmän (279 kg, n = 5) kuin pohjoisempana (228 kg, n = 5). Vain urosten syyspainolla oli merkitsevä yhteys leveyspiiriin, kasvukauden pituuteen ja lämpösummaan (taulukko 1).

Ikävaihtelun vaikutukset poistavan osittaiskorrelaatioanalyysin tulokset karhun painon yhteyksistä leveyspiiriin, kasvukauden pituuteen ja lämpösummaan Suomessa. Ikä ja paino logaritmisina (ln).     

Ammuttu eläin ei opi, karhututkija muistuttaa. Eikä pihassa poikennutta nallea voi tuomita häiriintyneeksi sekopääksi. Kuinka petojen rinnalla sitten pitäisi elää?

V iime vuosisadan aikana karhu surmasi yhden suomalaisen. Raatelemiseksi tapausta ei tosin voi sanoa, pikemminkin silmittömän huonoksi tuuriksi, karhututkija Jonna Katajisto tuumaa. Emo pentuineen sattui samalle polulle lenkkeilijän kanssa, löi tämän kumoon ja luikki pakoon. Pahaksi onneksi eläimen kynsi osui miehen kaulavaltimoon, ja suoneen joutuneet ilmakuplat tulppasivat verenkierron.

Ruotsin karhukanta on Suomeen verrattuna moninkertainen, mutta kuolonuhrien määrä oli 1900-luvulla sama. Haavoitettu karhu tappoi metsästäjän vuonna 1902.

Jonna Katajisto on mukana pohjoismaisessa tutkimusprojektissa, jossa on analysoitu yli sata karhun ja hankkeessa työskentelevän ihmisen kohtaamista. Niistä viidessä karhu ryntäsi kohti, mikä ei vielä tarkoita, että se olisi ollut tappoaikeissa. Ensimmäiset rynnistykset ovat lähes aina valehyökkäyksiä, joiden jälkeen ihmisellä on täysi mahdollisuus vetäytyä paikalta.

— Selkeä pääsääntö on joka tapauksessa se, että karhu lähtee karkuun ennen ihmistä.
Noin puoli promillea kohtaamisista tuottaa vaurioita.

Otsikoiden otsot ovat silti raatelijoita. Tänä vuonna karhut herättivät erityistä huolta, kun ne potivat unettomuutta alkutalven lauhassa säässä: muuttuuko petopiina ympärivuotiseksi, kun ilmastonmuutos etenee?

Vielä uutisten otsoja hurjemmilta kuulostavat mielipidekirjoituksissa karjuvat pedot.

Mistä on kyse? Ainakin siitä, että 1800-luvulla lähes sukupuuttoon metsästetty otus tekee paluuta. Kun kanta kasvaa, paikkauskollisetkin eläimet joutuvat lähtemään liikkeelle, ja osa vaeltelijoista ajautuu väistämättä ihmisten ilmoille.

Susi

Suurpetojen jäljet: Susi

Sudella on tyypilliset koiraeläimen jäljet. Ison koiran ja suden jälkiä on erittäin vaikea erottaa toisistaan. Koiraeläimille tyypillisesti suden etukäpälän jäljet (10-11 cm) ovat suuremmat kuin takatassun (9-10 cm). Suden jälkiä mitatessa kynsiä ei oteta mittaukseen mukaan.

Suden jäljessä näkyvät selvästi pitkien ja voimakkaiden kynsien (4 kpl) painaumat. Suden takatassun varpaat ovat enemmän supussa, jolloin sen jälki näyttää hieman pitkulaisemmalta kuin etutassun jälki. Suden etu- ja takajalan jäljen voi erottaa myös keskianturan muodon perusteella. Etujalan keskiantura on hieman kovera kun takajalan on kupera tai suora. Suden etu- ja keskivarpaat ovat symmetrisesti linjassa toisin kuin ilveksellä, jonka keskivarpaiden jäljet ovat epäsymmetriset.

Pehmeällä lumella, kuten myös upottavalla suolla susi levittää varpaansa mahdollisimman leveiksi. Tällöin on vaarana, että suden jäljet voidaan sekoittaa ilveksen jälkiin. Pehmeällä lumella suden kynnenpainallukset eivät aina ole näkyvissä. Tällöin huomio tulee kiinnittää keskivarpaiden painalluksiin, jotka sudella ovat aina symmetriset eli samassa linjassa. Tosin jos lunta on satanut jälkien päälle, ei anturan painalluksia lumesta kykene erottamaan. Tällöin on seurattava jälkeä niin kauan kuin löytyy selkeä tassunpainallus kuusen alta tai muusta vastaavasta paikasta.

Susi liikkuu mieluiten ravaten. Kovalla alustalla susi ravaa useimmiten ruumis hieman vinottain menosuuntaan. Tällöin jää parijälkiä joiden askelväli voi olla kaksikin metriä. Pehmeällä lumella askelväli lyhenee (120-160 cm), ja susi astuu takatassunsa samaan jälkeen kuin etutassun. Talvella sudenjälkijono on tyypillisimmillään helmimäinen ravijälkijono. Syvässä ja upottavassa hangessa susi voi paikoitellen joutua hyppimään. Tämä kuluttaa runsaasti voimia, joten yleensä susi ei liiku pidempiä matkoja hyppimällä.

Susi on liikkeissään määrätietoinen ja suoraviivainen, jolloin jäljet ovat samassa linjassa eli askelleveys on pieni. Pennut käyttäytyvät leikkisämmin, ja ne ovat muutenkin uteliaampia. Loppusyksystä ensilumen aikoihin pentujen tassut ovat kasvaneet jo täyteen mittaansa eli pentuja ei voi enää silloin erottaa aikuisista yksilöistä tassun koon perusteella. Sen sijaan hypähtely ja muu vallaton pelehtiminen lumessa on tyypillistä pentumaista käyttäytymistä.

Pehmeässä lumessa sudet astuvat samoihin jälkiin. Tällöin jäljen pohjalla lumi pakkautuu tiiviimmäksi ja jälkikuoppa suurenee. Susien tarkkaa lukumäärää on usein kuitenkin vaikea arvioida. Ainoastaan niissä kohdissa sen voi luotettavasti tehdä, joissa lauma on jostain syystä hetkeksi hajaantunut tai laskemalla makuujäljet susien lepopaikalta.

Suden tai susien kulkusuuntaa on joskus vaikea päätellä pehmeässä lumessa. Yleensä irtolunta lentää menosuuntaan päin joissakin kohdin jälkijonoa. Suden jalanjälki on myös selkeärajaisempi menosuuntaan nähden, sillä jalkavarsi jättää usein vinon painauman lumeen tulosuunnasta päin.

Ahma

Suurpetojen jäljet: Ahma

Ahman jäljet tunnistaa jäljen suuren koon ja asennon sekä ahman omalaatuisen liikkumistavan johdosta. Ahman jäljessä näkyy viisi varvasta toisin kuin ilveksen ja suden jäljissä, joissa on vain neljän varpaan painallukset. Ahman jälki on muodoltaan kolmiomainen ja kantapäästä kapeneva. Varpaiden jäljet näkyvät puoliympyrämäisesti keskianturan etupuolelle kaartuen.

Ahman etujalka on takajalkaa suurempi. Kantapää mukaan lukien etujalan jälki on 12-16 cm pitkä. Takajalan jälki on 8-10 cm pitkä. Ahma on osittain kanta-astuja. Tämän vuoksi etujalan ranneanturat jättävät selvän painauman mikäli lunta ei ole liian paljon ja se ei ole kevyttä pakkaslunta.
Tällöin ranneanturoiden takaosa ei yleensä näy selkeästi jäljessä vaan jalan painalluksen ääriviiva tulee vain näkyviin.

Ahman etujalka on takajalkaa suurempi. Puolipehmeällä alustalla ranne- ja keskianturoiden painaumat piirtyvät yksityiskohtaisesti esiin. Tällöin kynsiä ei mitata jälkeen mukaan sinisten nuolien mukaisesti. Pehmeällä lumella etu- ja takajalkojen ranneanturoiden takaosa ei yleensä näy selkeästi jäljessä vaan jalan painalluksen ääriviiva tulee vain näkyviin.

Ahmalla on kokoonsa ja painoonsa nähden isot jalat. Ahma liikkuu upottavallakin lumella kevyen oloisesti ja nopeasti. Ahman näkee harvoin kahlaavan lumessa niin kuin muut suurpedot joutuvat hyvin pehmeässä lumessa tekemään. Tällöin ahma etenee poikkeuksellisesti käyden. Jäljet ovat kuitenkin suuret ja askelväli on huomattavasti lyhyempi kuin ilveksellä ja sudella. Ahma vaihtaa käyntinsä niin pian kuin mahdollista takaisin ontuvaan laukkaansa tai parihyppyynsä.

Yleensä ahma liikkuu rauhallisesti laukaten, jolloin se jättää jälkeensä kolmi- ja nelijälkiä. Tällöin ahman askeljäljen pituus on 80-120 cm. Pehmeässä lumessa ahma liikkuu tavallisesti näätäeläimille tyypillisesti parihypyillä askeljäljen pituuden ollessa 60-100 cm.
Ahman liikkuminen on joustavaa, se saattaa muuttaa laukkansa parihyppimiseen tai päinvastoin tilanteen mukaan.
Ahma vaeltaa pitkiä matkoja päämäärätietoisesti. Ahma on luonteeltaan utelias, se saattaa muuttaa suuntaansa erikoisten maastomerkkien, kuten ison kiven kohdalla. Toisinaan ahman jälkijono saattaa kiemurrella kuin ketun, joka tutkii pensaiden ja puiden tyviä ruuan toivossa. Ahman olemukseen kuuluu herkeämätön liike, se on väsymätön vaeltaja, joka keinuvasti lyllertää eteenpäin omaa tahtiaan.

Ilves

Suurpetojen jäljet: Ilves

Ilveksen jäljet ovat tyypilliset kissaeläimen jäljet. Ilveksellä on neljä varvasta, jotka näkyvät jäljessä. Ilveksen varvasanturat näyttävät pieniltä ja pyöreiltä, toisinaan jopa pitkulaisilta sormenpäiltä. Liikkuessaan ilves pitää terävät kyntensä tassun sisään vedettyinä poikkeustapauksia lukuun ottamatta.

Lumessa ilveksen tassunjälki on ulkoreunaltaan hieman epämääräisen näköinen polkuanturoiden tuuhean karvoituksen johdosta. Tämän takia ilveksen jälki lumessa näyttää suurelta, se on 7-12 cm pitkä mitattuna jäljen ulkoreunojen mukaan. Sen sijaan varvasanturoiden mukaan mitattuna ilveksen jäljen pituus on 7-9 cm.

Ilveksellä on kissaeläinten tapaan hyvin liikkuvat varpaat. Mikäli ilves ojentaa varpaansa kunnolla tulee jäljestä tavallista leveämpi. Tämän vuoksi ilveksen jäljistä eläimen koon ennustaminen saattaa johtaa harhaan.

Kovalla hankilumella ilves hakee kynsillään lisätukea hangesta. Näin ilveksen jäljissä kynnen painallukset poikkeuksellisesti näkyvät ja varpaat harottavat. Jäljessä on kuitenkin havaittavissa polkuanturoiden epäsymmetria.

Tavanomaisimmat ilveksen jäljet ovat käyntijälkiä. Ilves myös yleisesti ravaa, jolloin se usein laahaa jalkojaan. Tällöin jälkien välissä lumessa on kaksi yhdensuuntaista jälkiuraa ja ilves astuu etu- ja takatassun samaan jälkeen. Kiinteällä alustalla ilveksen polkuanturoiden jäljet ovat selvästi erillisinä havaittavissa. Ilveksen käyntijäljen askelpituus on 80-110 cm, joka on selvästi lyhyempi kuin sudella. Ravatessa ilveksen askelpituus on 130-150 cm, mutta se voi olla joskus yli puolitoista metriä.

Pehmeässä lumessa ilves astuu etu- ja takajalan samaan jälkeen. Tällöin ilveksen jälkiä voi erehtyä luulemaan suden jäljiksi, etenkin jos jälkien päälle on satanut lunta. Tällöin askelvälin mittaaminen ja eläimen pidempi jäljittäminen voivat antaa viitteitä seurattavasta eläimestä. Pehmeällä lumella polkuanturoiden jälkikuvio ei aina ole näkyvissä, ja tällöin tulisi seurata jälkeä niin kauan kuin löytyy jostakin kohdin selvä tassun painallus.

Kulkiessaan ilves liikkuu suoraviivaisesti, mutta ei yhtä päämäärätietoisesti kuin susi. Ellei ilves ole siirtymässä paikasta toiseen, saattaa jälkijono hieman kaarrella. Ilves käy harvoin nuuhkimassa puita ja pensaita, sellainen käyttäytyminen viittaa useimmiten koiraan. Ilveksellä on suuri elinalue, ja se yleensä käyttää samoja kulkureittejä. Lumessa liikkuessaan ilves usein hyödyntää jäniksien ja muiden eläimien tekemiä polkuja.

Saalistaessaan ilveksen käytös kuitenkin muuttuu. Liikkuminen ei ole tällöin yhtä suoraviivaista ja toisinaan ilves pysähtyy kuuntelemaan ympäristöään. Osuessaan tuoreille jäljille ilves pyrkii kiertämään saaliin ja yllättämään sen joko väijymällä tai hiipimällä jäniksen tai valkohäntäpeuran lähelle tehden nopean yllätyshyökkäyksen. Mikäli hyökkäys epäonnistuu, ilves lähtee hyvin harvoin ajamaan saalista takaa.

Alkuun